JÄTKÄT

Kirjoittanut Simo Hämäläinen. Ohjaus Mauri Kuosmanen.

KOKO ELÄMÄ KOVAA TYÖTÄ

Jossain korvessa tuulten ja pakkasten armoilla tai kesän kuumuuden keskellä tai jopa suojeltuna muistomerkkinä seisoo harmaa kämppä, jonka seinistä huokuu, jos tarkkaan kuuntelee, esi-isiemme perintö. Se viheltää niistä naavaisista raoista ja nurmettuneista katoista, tulisijoista se puhuu ja vanhan kämpän makuulavereista ja vaatteenkuivaus riu´uista kuiskii. Ikävä sillä varmasti on, vaikka romantiikka on sieltä kaukana yhä; ihmiselon romanttiset juonenkäänteet elokuvista tutut, varsinkin vanhemmista! Jos jotakin se kaipaa niin jätkää, tuota pakkasen ja työn parkkiinnuttamaa, luisevaa, jänteikästä metsien miestä, jolle korpiin kotoa vaimot ja lapset ja muutkin viikonloppuina radion kautta terveisiä lähetteli, Odotellen häntä savotan päätyttyä kotiin saunaan, musiikin soidessa, että "vielä niitä honkia humisee"!

Jätkä eli lyhyehkön ja varmaan aika ilottomankin elämän, vaikka huumori ja rasvainen, etten sanoisi "hevostelu", toi siihen tarvittavan suolan. Sillähän niistä kuuluisista sodistakin selvittiin ja sillä loppujen lopuksi meidän kaikkien on täällä selvittävä, Meidän tavallisten työtätekevien suomalaisten. Mahtaisi jätkä ihmetellä, minne heidän perintönsä on joutunut. "Mikä perintö?" kysynee joku. No, se kuuluisa työn tekemisen perintö tietysti! Kovin on epätasaisesti se jaettu ja jotkut eivät sitä edes tunnista olevankaan. En tässä haaveile mistään miestä musertavasta ruumiillisen työn teosta, olen vaan sitä mieltä, että työ sanana on arvomerkitykseltään toinen kuin ennen, jo sen vuoksi että sitä eivät kaikki saa tehdä, toiset eivät tekisi ja jotkut eivät tiedä, mitä se tutulta kuulostava sana merkitsee. Simo Hämäläisen Jätkissä kuuluu jo automaation lähestyvä kumu, sen jonka piti tuoda hyvinvointi kaikkien ulottuville ja paratiisillisia elementtejä elämään maanpäälle. Hurtilla huumorilla jätkä näytelmässä porskuttaa kumminkin ja viis veisaa semmoisista "koneista", jotka muka lyövät jätkän laudalta; "jätkä ei kuole koskaan!". Me tiedämme miten siinä kävi. Kyllä se mies edelleen metsässä porskuttaa ja tekee työtään, mutta kovasti muistuttaa koneen osaa. (Kunnia heille metsureille!)

Kunnia myöskin Toijalan Näyttämön aktiiviselle väelle. Erityisesti näille "jätkilleni ja mimmeilleni", jotka uutterasti ja voimiaan säästämättä kanssani talvi- ja kevätkauden puurtavat esitystä, jonka kesällä näette ja jonka parissa toivomme teidän viihtyvän.….. ja Tietysti hatunnosto kirjailijalle, jonka ansiosta meillä on näyttämötaiteen parissa hauskoja ja antoisia hetkiä! Ohjaaja Mauri Kuosmanen

Rooleissa