Rooleissa

Konsultti JäynämääMika Lehtonen
TelleKatri Paavilainen
ImmoHeikki Järvinen
AsserLasse Saari
UoleviRaimo Nurminen
ValtteriJere Virtala
AnnukkaPirjo Toivonen
TeppoMika Nuora
JenniJaana Saarela
YrjöKauko Alamäki
SaaraKerttu Högbacka-Stenholm
LempiIrita Virtala
BirgittaSuvi-Marja Holkeri-Rokkanen
TeresaKirsi Elomäki
NooraSanna Huuhanmäki
SohviEeva Siljander
HanuristiTarmo Karhunen

 

OHJELMISTOSSA KESÄLLÄ 2001

KONSULTTI

Kirjoittanut Teuvo Ruohoranta.
Ohjaus Heidi Vaarna.
Ensi-ilta lauantaina 9.6.2001

TAITEESSAKO MAASEUDUN TULEVAISUUS!

Maaseudun tyhjeneminen ja siellä asuvan väestön ikärakenteen vääristyminen sekä pääkaupunkiseudun ja muiden suurten kasvukeskusten (ainakin Tampere, Turku, Oulu) hallitsematon kasvu ovat maamme tunnustettuja isoja ongelmia.

Maaseutua on kehitetty monin tavoin eri vuosikymmeninä. Viime aikoina on puhuttu sivuelinkeinoista, tilakoon kasvattamisesta, matkailusta ja majoituksesta, pestiosuuskunnista kesämökkiläisille, verkostoitumisesta, yhteisistä puimureista ja kuivureista, erikoistumisesta, luomutuotannosta jne. Nämä ovat varmasti kaikki oikean suuntaisia toimia - mutta sellaisenaan riittämättömiä ratkaisemaan perusongelmaa.

Eräs suuri ja silti vielä paljolti käyttämätön mahdollisuus on taide. En tietenkään tarkoita, että peräkammarin pojista tehdään baskeripäisiä puolijuoppoja elämäntapataiteilijoita. Olen tutkinut asiaa ja uskonkin, että kasvukeskuksissamme elää ja vaikuttaa paljon eri taiteenalojen ihmisiä, joiden juuret ovat maaseudulla tai jotka muuten uskovat luomisvoimansa olevan parhaimmillaan juuri maaseutuympäristössä. Kun saamme riittävän suuren joukon taiteilijoita innostumaan työskentelystä maalla sekä järjestämään näyttelyitä ja eri alojen taidetapahtumia, jotka houkuttavat niin koti- kuin ulkomaisia turisteja, tuo se niin rahaa kuin elävää elämää maaseudun kyliin. Työtiloiksi, ateljeiksi ja näyttelytiloiksikin soveltuvat hyvin esimerkiksi romanttiset vanhat aitat, navetat ja muut tyhjiksi jääneet tilat. Uskon myös, että monet näistä taiteilijoista ovat valmiita asettumaan pysyvästi asumaan maaseudun rauhaan.

Tällaiseen hankkeeseen on saatavissa rahoitustukea Euroopan Unionin eri rahastoista sekä kuntien ja maakuntien kehittämisvaroja. Olen myös varma, että esim. pankit ja monet muut suuremmat yritykset harkitsevat vakavasti ns. sponsorimarkkojensa kohdentamista tällaisiin uusiin, erilaisiin ja rohkeisiinkin kokeiluihin, joita kuitenkin johdetaan ja hoidetaan määrätietoisesti ja tavoitteellisesti.

Itse asiassa eräs tällainen hanke on käynnistymässä paikkakunnalla. Järjestämme tästä asiasta tiedotustilaisuuden Toijalan Satamassa, jonne toivomme tiedotusvälineiden sekä mahdollisimman monen muun asiasta kiinnostuneen saapuvan.

Toijalassa 2.5.2001

Jori Jäynämaa, Konsultti (LJK), ekonomi (SEFEK)